Ammatinvalintaa

Melko isolla osalla ihmisistä (yliopisto-opiskelijoita lukuun ottamatta) on jonkinlainen ammatintapainen, jolla ainakin periaatteessa pitäisi pystyä elättämään niin itsensä kuin mahdollisesti nurkissa asuvat kodittomat sukulaisensa. On kuitenkin selvää, että aivan kaikista ei ole kaikkiin ammatteihin.

Jos kuvitellaan että sitä olisi nimeltään vaikkapa Rälläkkä Räsänen ja ammatiltaan murtovaras, niin saattaapi olla niinkin, että silloin ollaan hieman väärässä ammatissa. Ensinnäkään en tiedä, että onko se rälläkkä mikään kaikkein hiljaisin murtoväline ja sittenpä toisekseen en tiedä, että onko kovin moni Räsänen sillä alalla menestynyt.

Jos lempinimeksi on siis siunaantunut Rälläkkä, niin silloin kannattaapi ehdottomasti ruveta tuumailemaan mahdollista ammatinvaihtoa, sillä se murtovarkaan ura ei jää kovinkaan pitkäikäiseksi ja tiettävästi kassakaappien luvatonta availua pidetään muutenkin moitittavana toimintana kaikkialla muualla Suomessa paitsi Nilsiässä ja jossakin Kaavin perukoilla, jossa kassakaappien olemassaolosta tosin kiertää vain epämääräisiä huhuja.

Mutta! Ruvetaanpa pohdiskelemaan (tai minähän tässä pohdiskelen, te senkun vaan luette, kuten aina) että minkälainen ammatti sitä sitten sopisi ihmiselle, jolla on taakkanaan semmoinen lempinimi kuin Rälläkkä.

Siitäkin huolimatta, että monen mielestä oopperalaulu on yhtä kaunista kuin verenvuoto korvista, uskallan väittää, että ei semmoisella epiteelillä kuin Rälläkkä sinnekään mennä. Kyllä lempinimen pitäisi vähintäänkin olla Smirkeli, jotta pääsisi äänijänteitään venyttelemään Savonlinnan oopperajuhlille. Rälläkästä ei saa Smirkeliä, vaikka sen kasaisi periaatteessa sähköasentajan pätevyyden omaava henkilö (joka ei tarvitse silmälaseja, ihan vaan periaatteesta).

Sanokaapas ihan rehellisesti, että antaisitteko lapsenne semmoisen päiväkotihenkilön huomaan, jonka rintapielessä komeilee teksti "Rälläkkä"? Jos vastasitte kyllä, niin todennäköisesti Paavonne ja Pellervonne leikkii kotonaan niinkin turvallisilla esineillä kuin juotoskolvilla ja sähkönitojalla. Tosin en nyt mene vannomaan, että pitääkö se muinaisten roomalaistenkin suosima viisaus "Nimi on enne" paikkaansa vai ei. Nimittäin jos sukunimi on Möttönen, niin ei se välttämättä tarkota sitä, että omistaa karkkikaupan, vaan todennäkösempää on, että sillon on vähintään lentokonemekaanikko tai ainaskin kaivurikuski.

Yksinkertaisinta olisi ehdottaa Rälläkkä nimen omaavalle ihmiselle metallialaa, sillä sitähän sillä rälläkällä leikataan (voi sillä vissiin leikata kaikkea muutakin). Kuitenkin, kuten hyvin tiedämme uutisista ja iltapäivälehdistä, nykymaailman meno tuntuu olevan, että kaikki pitääpi ulkoistaa. Näin ollen siinävaiheessa kun Räsäsemme saa itsensä koulutettua päteväksi metallialanmonitoimiosaajaksi on mitä todennäköisintä, että Suomen ainoa metallipaja löytyy jostakin niinkin epämääräisestä paikasta kuin Tuusniemen Paakkilasta ja sinnehän ei kukaan hullu itseään työllistä, paitsi jos on mennyt lapsena sukeltamaan ratakiskoon. 

Koskapa metallialan ovet ovat entiselle murtovarkaalle suljetut, käännämmä katsehemme toisaalle. Kun menee metsään, niin siellä on yleensä paljon puita (paitsi tietysti silloin, mikäli se mehtä on aukkohakattu). Puussa (ja metässä) kuulemma on tulevaisuus ja siksi mahollisimman paljon puuta pitää kaataa ja mettiä pistää sileeks, kele. Vissiin sen tulevaisuuden on sitten helpompi tulla, ku on kaikki metät sileenä ja sileet setelit taskuissa. Tosin ei rälläkkä taija olla puunkaatoonkaan mikään optimaalisin väline, siitäkin huolimatta, että siihen laittais semmoisen sirkkelinterän. En halua ees kuvitella, että minkä kokonen sen jatkojohtokelan ois oltava minkä tarvihtisi kokonaisen mehtä-alueen kaatamiseksi ja pilkkomiseksi. Sähkölaskukin ois varmaan ihan mukava. Sähköyhtiölle siis.

Olen kuullut tarinoita ihmisistä, jotka lähtivät opiskelemaan media-alaa. Siihen se tarina sitten loppuukin. Media-ala olis muuten todella mukava ala, mutta kun siinä kuulemma joutuu olemaan tekemisissä niiden toisten media-alan työntekijöiden kanssa ja sitten siinä joutuu tekemään aina kaikkea tyhmää, kuten esimerkiksi raahaamaan saakelin isoja lavasteita pisteestä aa pisteeseen bee vaan huomatakseen, että niitten piti ollakin kohassa cee, koska ohjaajan mukkaan siihen loistaa päivänvalo kaikkein kauneimmin ja ihanimmin maan päälla ja siihen on mahdotonta virittää kameraa ilman, että siitä hajoaa kaikki liittimet. Lisäksi on todennäköistä, että justiinsa siinä kohdassa puomimiehen konkkamikki tartuu aivan satavarmasti sähköjohtoihin ja sitten pitää etsiä (taas) uusi puomimies. Kun ne kamat sitten on joskus neljän aikaan aamuyöllä palautettu ja sitä ennen ohjaaja köytetty ja sidottu parkkipaikan sähkötolppaan, niin seuraavana aamuna saa herätä seittemältä siihen, kun varastonhoitaja soittaa ja kiljuu kurkkutorvi punaisena, että mitä varten se palautettu kamera oli laukussaan väärin päin ja missä sen linssi on*.

Niinkuin näkyy, niin ammatteja ompi paljon mistä valita, mutta aikas harva tuntuu sopivan semmoiselle, jonka nimi on Rälläkkä. Ei kuiteskaan kannata vielä ruveta hiomaan sitä hiomalaikkaa seuraavan yön keikkaa varten! On nimittäin yksi paikka, johonka pääsevät aivan kaikki, jopa siitäkin huolimatta, että olisi syntynyt naula aivoissa. Niin mikä on tämän toivottomien Mekan nimi? Tiettävästi sen nimi on Teologian osasto. Niin.

*Linssi on ohjaajan taskussa, koska hän halusi tehdä kokeellista elokuvaa ilman kameran optiikkaa ja tuoda näin esille yhteiskunnassa vallitsevia epäkohtia.

Kaikkea kivaa, mitä voi tehdä.

Heipä hei. On mennyt aikaa siitä, kun viimeksi tänne kirjoittelin. Nyt kirjoittelen taas.

Tällä kertaa ajattelin mietiskellä, että mitä kaikkea kivaa sitä voikaan tässä maailmassa tehdä, ilman että tarvitseepi maksaa pennin hyrrää tai ainakaan kovin paljoa. Osa näistä on semmoisia, että ei välttämättä tulisi itselle ollenkaan mieleen (mikä saattaa olla ihan hyväkin, ehkä). Nyt alkaapi sitten se listaus.

1. Vesilätäköissä hyppiminen on kivaa. Jos omistaa siis kumisaappaat. Toki lenkkareissakin tai missä tahansa muissakin kengissä voipi kuralätäkössä hyppelehtiä, mutta silloin kannattaa muistaa, että jalat saattavat kastua. Myös otsa saattaa kastua heistä, jos meni hyppimään kuralätäkössä kaverilta lainatuissa nappaskengissä tai sitten jos ne oli semmoiset kengät, jotka kuului isoukkivainaalle ja joita ei saanu tärvellä eikä turmella kovin pahasti, jos ollenkaan.

2. Paperipussi. Paperipussin voi vetää päähänsä ja sitten voi leikkiä merisairasta turistia (kuten sen vanhan vitsikirjan kannessa. En kyllä tosin tiedä, että onko niillä merisairailla oikeasti pussi päässään vai jossakin muualla).Siihen voipi myöskin tehdä hengitysharjoituksia ja näin rauhoittaa myrskyävää sisintään maailman melskeiden keskellä. Jos haluaa olla oikein ovela, voi siihen pussiin puhaltaa ilmaa ja sitten hiippailla jonkun kaverin taakse ja räjäyttää sen pussin. Kannattaa tosin ensin varmistua siitä, että sillä kaverilla ei vaan ole sydänvikaa, sillä silloin vitsi ei välttämättä toimi kuten ajatteli pienessä päässään. Ainakin kannattaa laittaa hätäkeskuksen numero pikavalintaan ensin.

3. Sanamuunnokset. Sanamuunnokset ovat kivoja, jos semmoisista tykkää. Kannattaa kuitenkin miettiä, että missä ajassa ja paikassa niitä menee suustaan päästelemään. Jos on vaikkapa esmes pappi, niin ehkä ei kannata ruveta leikkimään sanamuunnosleikkiä saarnastuolissa. Siitä voi tulla sanomista, eikä ne sanomiset välttämäti ole kehuja. Paitsi jos on töissä täysin kahelissa hiippakunnassa, jossa semmoseen tai vastaavaan on jo totuttu. Tällä en viittaa Kuopion hiippakuntaan.

4. Kaverin kanssa jutustelu. Kaverin kanssa jutustelu ompi aina kivaa. Paitsi jos se kaveri on semmoinen, että se syö ensimmäisenä jääkaapin tyhjäksi (mutta jos se on oikein mukava kaveri, niin piilottaa vaan sen jääkaapin vaikkapa viltin alle, niin se ei ryntää sinne. Sitten voipi jutustella). Jos molemmilla on kurjaa ja kenkkua, niin kun jutteleepi siitä toisen kanssa, niin sen jälkeen oma kenkkuus ei tunnu enää niin kenkulta, eikä toisen kenkkuus toiselle kenkulta. Kaverin kanssa voipi jutella kaikesta mahollisesta, mutta jos omistaa kaverin, joka on ydinfyysikko, niin ehkä ei kannata lähteä keskustelemaan ydinfysiikasta jos siitä ei ite mitään tiiä.

5. Lautapelit. Lautapelit ompi kivoja, jos on kiva porukka jossa pelata. Jos ei ole kivaa porukkaa, niin sitten ei ehkä kannata pelata, kun ei kenkkujen tyyppien kanssa siitä mitään tule. Ne saattavat syödä pelinappulat ja kaataa limsat pelilaudalle ja sitten onkin pelilauta semmoisessa tahmassa, että siihen pureutuvat kaikenmaailman sokeritoukat ja muut ökkiäiset. Ei sillä, että sokeritoukat olisivat jotenkin ikäviä otuksia, mutta kun ne ovat niin valoarkoja eliöitä, että sitten se lautapelin pelilauta pitää säilyttää pimeässä huoneessa, kun muuten ne sokeritoukat häiriintyy siitä.

6. Sukkanukke. Sukkanukke on helppo tehdä, koskapa suurimmalla osalla meistä on sukkia komerossa (tai lattialla). Siihen ei tarvihe kuin yhden sukan (joko sieltä komerosta tai lattialta, mielellään puhas), jonka kärjen survoo sisään silleen, että sille tulee semmoinen suu ja sitten jos omistaa muutaman napin, niin ne voi ommella siihen sukkanukkeen, niin sillä on sitten silmät. Sillä voi sitten leikkiä ja vaikkapa järjestää nukketeatteriesityksen (mutta jos on yksin, niin ei ehkä kannata semmoista järjestää. Ei ainakaan kantsi siitä hirveästi huudella, koska muuten ihmiset saattavat pitää vähän tai enemmänkin pöpinä).

7. Pakastimen sulatus (edellyttää, että omistaa semmoisen). Pakastin pitää joittenkin viisaitten mukaan kuulemma sulattaa aina välillä (itse en tajua, että miksi, koska se jäätyy heti uudestaan). Kun sitä rupeaa sulattamaan, voi olla aivan varma ensinnäkin siihen menee koko päivä ja sitten toisekseen silloin kun se pitäisi tehdä, ilmaantuu kaikkea paljon jännempää tekemistä, joka pitää tehdä heti. Jos nyt kuitenkin päätyy sulattamaan pakastimen, kannattaa ensin laittaa ne ruuat sieltä semmoiseen paikkaan, jossa ne ei mene pilalle. Muuten saattaa ketuttaa aikas paljon, jos menee säilötyt ruuat piloille ja siten harakoille (tai korpeille, ovat kivoja lintuja ja variksille kuulemma sukuakin).

En sitten mene vannomaan, ovatko kaikki edellä mainitut aivat täysipäisen ihmisen hommia ja tekemisiä, joten jokainen kokeileepi niitä omalla vastuullaan. Lopetan tälläerää tähän. Seuraavalla kerralla saatatte kuulla taas jonkin jännittävän jutun, vaikkapa siitä, kuinka Rälläkkä-Räsänen hakeutui työnvalintaohjaukseen.